HKL säilytettävä kunnallisena liikelaitoksena

Helsingin kaupungin liikelaitoksen HKL:n yhtiöittäminen on ollut jo pitkään oikeiston tavoitteena. Sitä on perusteltu kilpailuttamisen tuomilla eduilla ja seudullisella yhteistyöllä. Vaikka perustelut on osoitettu kyseenalaisiksi, on yhtiöittäminen nostettu taas esille.

HKL on tehokas ja kannattava kunnallinen liikelaitos. Raitioteiden ja metron kaluston, verkoston ja liikennöimisen toteuttaminen saman organisaation puitteissa tuo paljon hyötyjä. Kaupungin on helppo edistää tavoitteita ympäristöystävällisestä joukkoliikenteestä, kun HKL on osa kaupungin organisaatiota. Yhtiöittämistä ei tarvita myöskään seudulliseen toimintaan, operoihan HKL jo nyt yli kuntarajojen Espooseen länsimetroa ja valmistautuu operoimaan Raide-Jokeria.

Joukkoliikenteen ja erityisesti raideliikenteen kehittäminen on välttämätöntä. Pormestari Jan Vapaavuoren johdolla on kuitenkin keskitytty valmistelemaan yhtiöittämistä kilpailuttamisen ulottamiseksi raitioliikenteeseen ja tulevaisuudessa ehkä metroliikenteeseenkin. HKL:n pilkkomisesta ja yhtiöittämisestä hyötyisi yksityinen bisnes, joka pyrkii saamaan käyttöönsä HKL:n miljardiluokan kaluston ja kaappaamaan osan sen yli 200 miljoonan euron liikevaihdosta.


Asukkaiden ja työntekijöiden kustannuksella

Asukkaiden ja HKL:n työntekijöiden kannalta yhtiöittäminen tuo vain riskejä. Raitio- ja metroliikenteessä on kyse luonnollisesta monopolista, jonka kilpailuttamisen kokemukset maailmalta ovat huonot. Kokonaiskustannukset uhkaavat kasvaa ja palvelut heikentyä. Kilpailu tapahtuisi käytännössä palvelujen laadun ja henkilöstön työehtojen kustannuksella. Lisäksi on kyseenalaista poistaisiko HKL:n pilkkominen useammaksi yhtiöksi EU:n kilpailulainsäädäntöön liittyviä ongelmia. Helsingin Bussiliikenteen ongelmat varoittavat siitä, miten kallis lasku yhtiöittämisestä voi tulla.

SKP:n Helsingin piirikomitea vastustaa HKL:n yhtiöittämistä. Seudullisen raitioliikenteen kehittämiseen on monia mahdollisuuksia ilman yhtiöittämistä. HSL-kuntayhtymä voi tilata raitioliikenteen palvelut HSL:ltä tai voidaan muodostaa ylikunnallinen liikelaitos. Kunnat voivat tehdä yhteisiä kalustohankintojakin ilman HKL:n yhtiöittämistä ja pilkkomista. Piirikomitea pitää myös selvänä, että HSL ei voi aloittaa raitiotieliikenteen kilpailuttamista vastoin suurimman rahoittajansa, Helsingin tahtoa.

SKP:n Helsingin piirikomitea
11.2.2021