Kuluneella viikolla maamme lehdistö on kiinnittänyt huomiota nuorison häiriökäyttäytymiseen Kampin ostoskeskuksessa. Kampin käytävillä ja ympäristössä vapaa-aikaansa viettävää nuorisoa on viranomaisvoimin vaadittu kuriin ja pois jaloista. Moraalipaniikissa ilmiön yhteiskunnalliset taustat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Ensinnäkin kauppakeskuksen valinta oleskelutilaksi kertoo kaupallistuvan julkisen tilan ongelmasta. Helsingin ytimessä on alati vähemmän kaupunkilaisille kuuluvaa ei-kaupallista tilaa. Kaupallisessa Helsingissä ei saa oleskella edes keskeisessä julkisen liikenteen solmukohdassa, ellei lunasta tilan käyttöoikeutta kuluttamalla. Tämä ajaa ahtaalle niin nuoria kuin vanhempiakin.
Toisaalta nuorten vapaa-ajan sisältö on luokkakysymys. Pienituloisten perheiden lapsilla ja nuorilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia harrastaa koulun jälkeen tai viettää lomiaan kaupungin ulkopuolella.
Suomen kommunistisen puolueen Helsingin kaupungin piirijärjestö vaatii Helsinkiin lisää epäkaupallista tilaa. Keskustaan tarvitaan sekä nuorisotalo että asukastalo.
Esimerkiksi keskeisellä sijainnilla olevan kaupunkisuunnitteluviraston Laituri-tilan käyttöaikojen ja -mahdollisuuksien laajentamista tulee harkita. Samalla on varmistettava asukastalojen säilyminen lähiöissä, ja niiden toimintarahoituksen turvaaminen.
Julkisen tilan käyttöoikeuden on kuuluttava kaikille. Maamme pääkaupungin on pystyttävä tarjoamaan keskustastaan tilaa, jonka nuoretkin voivat kokea omakseen.
SKP:n Helsingin piirin vuosikokous
6.4.2013