Terveysasemien karsiminen lopetettava – laadukkaat lähiterveyspalvelut turvattava

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ja kokoomus esittävät rajua terveysasemien vähentämistä. Rädyn ja kokoomuksen valtuustoryhmän johtajan Lasse Männistön mielestä terveysasemia pitäisi karsia nykyisestä 26:sta neljään.

Kokoomuksen tavoitteena on raju lähipalveluiden alasajo. Edellisen kerran raju lähipalvelujen karsinta oli esillä ns. Pajusen listan muodossa vuonna 2009. Helsinkiläisten protestit kaatoivat tuolloin lakkauttamishankkeet pääosin.

Kokoomus pyrkii luomaan markkinoita yksityiselle bisnekselle – asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Valtuustossa tähän mennessä kokoomuksen lakkauttamisaikeita on tukenut avoimesti ainoastaan perussuomalaiset Jussi Halla-ahon suulla. Valtuuston päätökset ovat jatkossa kiinni helsinkiläisten aktiivisuudesta.

SKP:n Helsingin piiri on aloittanut terveyspalveluihin liittyvän keskustelutilaisuuksien ja tapahtumien sarjan yhdessä aktiivisten ihmisten ja järjestöjen kanssa. Tapahtumien tavoitteena on haastaa päättäjät keskusteluun, levittää tietoa ja aktivoida ihmisiä kamppailemaan laadukkaiden, lähiterveyspalveluiden puolesta.

SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö 18.2.2013