Helsingin voitoista rahaa peruspalveluihin

Kolikkopino
Kolikkopino
Kuva: rubenwojtecki / Flickr

Helsingin kaupungin virastot ja liikelaitokset tekevät tänä vuonna voittoa ennusteen mukaan yhteensä lähes 250 miljoonaa euroa. SKP:n Maunulan-Pakilan osasto vaatii, että näistä ylijäämistä ohjataan lisää rahaa peruspalveluihin, työllistämiseen, vuokrien nousun hillitsemiseen ja joukkoliikenteen lippujen hintojen nousun estämiseen.

SKP:n Maunulan-Pakilan osasto pitää käsittämättömänä sitä, että kaupunginhallitus esittää yksimielisesti Helsingille budjettia, joka ei turvaa palvelujen säilymistä edes nykyisellä tasolla, vaikka kaupunki tekee jättivoittoa. Tästä kokoomuksen ajamasta ja myös Vihreiden, SDP:n, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten hyväksymästä linjasta hyötyvät yksityisillä palveluilla voittoa tavoittelevat firmat.

Maunulan kannalta budjettiesityksessä on myönteistä se, että kirjaston, työväenopiston ja nuorisotalon uusien tilojen rakentamiseen on varattu rahaa vuosille 2014-2015. Budjettiin pitäisi kuitenkin saada lisää rahaa myös työttömyyden vähentämiseksi, vanhuspalvelujen parantamiseksi, lasten päivähoitopaikkojen lisäämiseksi ja tonttivuokrien nousun hillitsemiseksi.

SKP:n Maunulan-Pakilan osasto 31.10.2011