Anna tunti rauhalle – tilaisuus muuttui
Muutos aiempaan artikkeliin: Kansalaistorin varausten päällekkäisyyden takia Anna tunti rauhalle -tapahtumaa ei voida järjestää Kansalaistorilla. Sen sijaan voi osallistua rauhanmerkin muodostamiseen kynttilöistä eduskuntatalon portaille.
*****
Yhdistyneet kansakunnat (YK) juhlii tänä vuonna 80-vuotispäiviään. YK:n päivästä 24.10. käynnistyy kansainvälinen aseidenriisuntaviikko.
Suomi ja Euroopan Nato-maat ovat sitoutuneet nostamaan sotilastoiminnan määrärahat 5 prosenttiin BKT:sta. Suomelle tämä tarkoittaisi nykyisellään noin 13 – 14 miljardin panostusta puolustusministeriön hallinnonalalle.
Vaikkei asemäärärahojen kasvattamisen vaikutuksia yhteiskunnan muilla osa-alueilla ole eritelty, on selvää, että se tarkoittaa lisää leikkauksia hyvinvointivaltion keskeisiin palveluihin, kuten koulutukseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä kulttuuriin ja taiteeseen. Mitä seurauksia näillä leikkauksilla on hyvinvoinnille ja turvallisuudelle?
Kansalaistorilla järjestettävällä tapahtumalla halutaan muistuttaa, ettei vakautta luoda kasvattamalla puolustusmenoja ja kiihdyttämällä asevarustelukierrettä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, Gazan kansanmurha sekä laajempi sääntöpohjaisuuden heikkeneminen osoittavat tämän selvästi.
Tarvitsemme toisenlaisia ratkaisuja. Tarvitsemme jälleen diplomatiaa, kansainvälisiä sopimuksia ja monenkeskeisiä neuvotteluita ulkopolitiikan välineiksi.
Tapahtuman järjestää joukko ihmisoikeuksista ja rauhantyöstä kiinnostuneita kansalaisia ja aktivisteja useista eri kansalaisjärjestöistä.
