Palestiina-haaste kuntapolitiikalle

Kuntavaaleissa nostetaan päättäviin asemiin ihmisiä, joiden valinnat tuntuvat kaikkien arjessa. Valtuustoissa vaikutetaan päiväkotien ryhmäkokoihin, katujen kunnossapitoon, asumiseen sekä kulttuuripalveluiden saavutettavuuteen. Suomen Palestiina verkosto Sumud on aloittanut vaalilupaus-kampanjan, joka muistuttaa, ettei elämänlaatua Suomessa ole suotava ylläpitää muiden ihmisten oikeuksien tai elämän kustannuksella.

Kampanjaan osallistuvat pitävät tärkeänä, etteivät kunnat sijoita yrityksiin, jotka ovat osallisina ihmisoikeusloukkauksiin tai tee niiltä hankintoja. Tämä koskee muun muassa yrityksiä, jotka toimivat Israelin laittomissa siirtokunnissa.

– Pyrimme valtakunnalliseen muutokseen asiassa. Tämä on iso ponnistus tehdä elämänarvoista kuntapolitiikkaa, Sumudin kuntavaalikoordinaattori Havu Laakso kertoo.

YK:n päätös ja kunnat

YK:n yleiskokous hyväksyi syksyllä 2024 päätöslauselman, jossa vaaditaan kieltämään tuonti Israelin laittomista siirtokunnista ja lopettamaan Israelin laitonta miehitystä tukeva yritystoiminta. Suomi äänesti päätöslauselman puolesta.

Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita ja Golanin kukkuloita kansainvälisen oikeuden vastaisesti yli 50 vuotta ja rakentaa niille kiihtyvällä tahdilla siirtokuntia. Yritykset, jotka toimivat siirtokunnissa osallistuvat niiden ylläpitämiseen ja mahdollistavat niiden laajentamisen. Yritystoiminta siirtokunnissa on tuomittu laajasti.

– Asiaan voidaan vaikuttaa valitsemalla kumppaneiksi sellaisia yrityksiä, jotka kunnioittavat YK:n ihmisoikeuksia, yritystoimintaa koskevia periaatteita ja kykenevät todentamaan tuotantoketjujen vastuullisuuden, toteaa Sumudin puheenjohtaja Noora Dadu.

Esimerkiksi Australian Sydneyssä tehtiin helmikuussa päätös, ettei kaupunki toimi sellaisten yritysten kanssa, jotka hyötyvät laittomista siirtokunnista.

Ihmisarvoista kuntapolitiikkaa

Monet kunnat tekevät valtavia hankintoja. Esimerkiksi Helsingin ja Vantaan kaupungin omistama Kaupunkiliikenne Oy on tilannut espanjalaiselta CAF-yritykseltä viisi metrojunaa sekä M300-metrojunien ohjaamoergonomian kehittämispalveluita. CAF osallistuu kuitenkin YK:n ihmisoikeusneuvoston tuomitsemaan Jerusalem Light Rail -hankkeeseen, joka yhdistää laittomia siirtokuntia Israeliin.

Pienillä valinnoilla on kokonaisuutena suuria vaikutuksia. Valtuutetut voivat edistää ihmisoikeuksien toteutumista ohjaamalla koulutarvike- ja tietotekniikkahankinnat pois yrityksiltä, jotka ovat osallisina ihmisoikeusloukkauksiin. Esimerkiksi Tampereen teatterin sekä Helsingin tukeman Kansallisoopperan näyttämötekniikkaa on ollut suunnittelemassa Insta Advance-yritys, joka kehittää ohjelmistoja Daavidin linko -asejärjestelmään, jonka hallitus päättänyt ostaa Israelista Suomeen.

– Israelilaisen aseteknologian myynti on tapa rahoittaa kansanmurhaa, apartheidia ja etnistä puhdistusta. En tiedä, ovatko kulttuurilaitokset edes tietoisia näistä yhteyksistä. Kaupunkien pitäisi vaatia kulttuurilaitoksilta ja kaikilta tukemiltaan toimijoilta eettistä ohjeistusta, näyttelijänä ja näytelmäkirjailijana tunnettu Noora Dadu puntaroi.

Kuntavaaliehdokkaat voivat allekirjoittaa vaalilupauksen verkkosivulla. Myös äänestäjät voivat ladata aineistoja ja haastaa ehdokkaansa mukaan. Aiheeseen voi tutustua vaalilupaus.eu verkkosivuilla.



EERO YLI-VAKKURI
Sumud – Suomen Palestiina verkoston hallituksen jäsen
ttps://vaalilupaus.eu

(Artikkeli julkaistu Eespäin-lehdessä 1/2025)