Tammikuun 27. päivänä 96 vuotta sitten, työväestölle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin suojautua porvariston hyökkäyksiltä. Vallankumoukseen ajauduttiin, vaikka siihen ei kovinkaan määrätietoisesti pyritty.
Vallankumouksen taustalla oli erityisesti yhteiskunnallinen tilanne, tuloerot, työläisten ja torppareiden köyhyys, yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus sekä luokkavastakohtien kärjistyminen tsaarinvallan murtuessa.
Valta-asemansa menettänyt porvaristo pyrki palauttamaan etunsa muun muassa hajottamalla työväenenemmistöisen eduskunnan ja kaatamalla valtalain. Perustettiin aseellisia suojeluskuntia ja pyydettiin apua Saksalta. Myös imperialististen voimien aloittama ensimmäinen maailmansota ja historiallinen tilanne vaikuttivat Suomeen.
Vuoden 1918 luokkasota päättyi työväenluokan tappioon. Pystytettiin diktatorinen järjestysvalta jota seurasivat valkoisen terrorin joukkomittaiset murhat, jonka raakuudet hakevat vertaistaan.
Vallankumous oli proletaarinen. Punaisen hallituksen ohjelmassa oli sosialistisia tavoitteita, mutta ennen muuta haluttiin uudistaa valtiosääntöä, parantaa demokratiaa, oikeus- ja koululaitosta sekä toteuttaa torpparivapautus. Ohjelmassa vastustettiin myös rahapääoman valtaa sekä haluttiin ottaa tuotantolaitokset yhteiskunnan haltuun. Taistelu ei ollut turhaa. Työväenliike nousi ja onnistui kamppailemaan itselleen monia niistä tavoitteista, joita oli jo 1903 Forssan kokouksessa asetettu.
Paras tapa kunnioittaa työväenvallankumousta tänä päivänä on rakentaa perinteitä kunnioittava, vahvasti tässä ajassa kiinni oleva, luokkakantainen työväenliike, joka hakee vastauksia oman aikamme haasteisiin: massatyöttömyyteen, leikkauspolitiikkaan, syrjäyttämiseen, tuloerojen kasvuun, työelämän ja ympäristö- ongelmiin, yhteistyössä koko maailman työväenliikkeen kanssa.
Jussi Lilja, Helsingin itäisen alueen osaston puheenjohtaja